Äänen käsite opetusprosessin painopisteenä

“Iso osa nuorisotutkimusta on siksi keskittynyt antamaan äänen nuorille ja edistämään heidän maailmansa parempaa ymmärtämistä” (Heath, Brooks, Cleaver & Ireland: 2009: 13)
Ranskan vallankumouksen vapautuksesta alkunsa saanut ajattelun koulukunta,  (Dubet, 2010) antoi alkusysäyksen arvostelukyvyn ja uuden tasavallan hallintoon osallistumistaidon omaavien kansalaisten muodostumiselle.  Kansan täytyi lopettaa alaisina oleminen ja tulla kansalaisiksi, mikä ei tapahtunut ilman ihmisten omaa osallisuutta prosessiin (kykyä toimijuuteen) ja olemista tietoisia itsensä ilmaisemisen äänen voimasta.

Viittauksella tähän muistoon, Creative Connections yritti edistää lapsia ja nuoria luomaan  projekteja. Projekteja, joissa osoitetaan suhteita kuvataiteen ja kansalaisuuden välillä. Creative Connections tuotti opetusmateriaaleja, joita voidaan käyttää luokkakeskusteluissa ja virtuaalisessa ympäristössä (http://creativeconnexions.eu/) tuomaan esille nuorten osallistujien äänet. “Äänen” käsite näyttää olevan avainasemassa muodostettaessa käsitystä Euroopan kansalaisuudesta, jossa tasavertainen osallistuminen pitäisi olla perusta neljän vuoden välein toistuvien vaalien takana.

Nykyisessä Euroopan tilanteessa, on mahdollista käyttää kouluja paikkoina – etsiä olosuhteita ja  mahdollisuuksia luoda yhteinen tila vaihdolle joka voisi ylittää mielen rajat ja vain paikallisiin  kiinnostuksen kohteisiin keskittymisen. Tämä on erityisen tärkeää sosiaalisen epätasa-arvon aikoina, jolloin ideologioita kannattavat toisten vastuuttomuus, toisten ahneus, enemmistön pidättyneisyys ja väite, että Euroopan komissiolta puuttuu johtajuus.

Tässä intensiivisessä/kiihkeässä tilanteessa ääni on enemmän kuin nuorison osallistumisen tuottamista. Joten kun puhumme äänen antamisesta heille, olla ääni, ilmaista oma äänensä, kohtaamme kysymyksiä kuten:

Kenellä on valta antaa ääni?

Jos antaa äänen, eikö silloin ole dominoivassa asemassa?

Me kokosimme kommentteja ja kysymyksiä, joita kohtasimme kouluissa kun päätimme, että yksi pääkysymyksistä Creative Connections -projektissa on tekijyyden (toimijuuden)  kehittäminen luomalla olosuhteet nuorten osallistujien äänille tulla esiin. “Äänen” antaminen, kuten Hargreaves (1996-1997) sanoi, on kunnioitettava tavoite, mutta vaatii varovaisuutta käytettäessä tutkimuksessa ja opetusprojekteissa. On viisasta harkita, kuten Back (2007) muistuttaa, että kaiken sosiaalisen tutkimuksen ytimessä säilyy väistämättä jännite lahjan ja varkauden, vaihdon ja anastamisen, kanssakäymisen ja tarinoiden varastamisen välillä. Siksi ei välttämättä ole kyse äänen antamisesta nuorille, vaan nuoret löytämässä ja hallitsemassa olosuhteita tuoda äänensä julki. Siten ääni ei ole jotain mitä annetaan, vaan jotain mitä otetaan. On välttämätöntä kyseenalaistaa äänen “antaminen” kun todellisuudessa sitä käytetään strategiana oikeuttaa prosessi valita faktat tutkijoiden tai opettajien aikomuksien mukaan, mutta ei heidän mukaansa, jotka anteliaasti kuten Black (2007) sanoo, antavat meille äänensä.

Kuten Thomson (2008:7) osoittaa on huomioitava, että projekti esitetään nuorten äänten kanssa ei nuorten äänillä. Opettajien ja tutkijoiden täytyy muuttaa valtasuhteita, jotka muodostavat osan tutkimusta (tai projektia) ja kontekstia, jossa tutkimus (tai projekti) tapahtuu. Tosiasia on, että valtasuhteet liittyen sosiaaliseen luokkaan, sukupuoleen, etnisyyteen, toimintakykyyn,  seksuaalisuuteen ja ikään rajoittavat sosiaalisia suhteita ja voivat rajoittaa, mitä voidaan sanoa ja kuka voi sanoa (Thomson, 2008:7), kuten myös kuinka tulee kuulluksi (Ellsworth, 2005). Kuitenkin on välttämätöntä estää tutkimuskäytäntöjä muuttumasta “muka” (Lerena, 1983) tekijyydeksi (äänen menettämiseksi), kun tutkijat tai opettajat antavat ohjeistukset tarkalleen, miten monta kuvaa tulee ottaa ja mitä teemoja tulee valita. Tällä tavoin “moni innovatiivinen ja osallistava tutkimus on yksinkertaisesti etnografisen tutkimuksen pitkän perinteen yksi muoto tai jatke” (Holland, Renold, Hillman and Ross, 2010; 362).
“Äänen” käyttö riippuu sosiaalisesta kontekstista, jossa se on mahdollista ja vaatii prosessien ja strategioiden näkyväksi tulemista. Yksi projektiin osallistuneista opettajista pyysi saada odotusaikaa ennen projektin kehittämistä, koska nuorten ryhmällä oli negatiivinen suhde taiteisiin liittyviin asioihin. Jos projekti aloitettaisiin sinä aikana, hän sanoi, olisi riski, että opiskelijat eväisivät projektiin vaadittavat osallistumisluvat. Ei pidä unohtaa, että voidaksen sanoa, mitä ajattelee ja mitä haluaa, riippuu paljon siitä, mitä on kysytty, kuka kysyy ja mitä odotetaan niiltä nuorilta, joiden kanssa projektia on aikomus tehdä. Puheeseen liittyvän tutkimuksen johtaminen tarkoittaa, että kuulee sanottavan asioita, jotka eivät vastaa sitä, mitä on odotettu (Thomson, 2008:4).

Yhteenvetona, “äänessä” ei ole kyse vain siitä, kenellä on jotain sanottavaa, mutta sillä viitataan myös kieleen, tunnekomponentteihin ja sanattomiin merkityksiin, joilla ilmaistaan mielipiteitä. Otettaessa huomioon “ääni”, ei ole kyse vain kysymyksien asettelusta, vaan tavasta, miten se vaikuttaa päätöksen tekoon, sillä on väitetty että “ääni” voi välittää demokraattista tapaa ajatella ja oppia (Holland, Reynold, Ross and Hillman 2010). Näin ollen sen tärkeys Creative Connections -projektissa, jossa nuoret voivat käyttää omaa kieltään ei vain kommunikoidessaan taideteosten kanssa ja luodessaan omia taideprojektejaan, on siinä, että sen pitäisi estää opettajia ja tutkijoita vähentämästä näitä ääniä vain aineistoksi tai vastauksiksi, jotka vahvistavat heidän omia odotuksiaan. Tämä on iso haaste tutkijoille poistua mukavuusalueelta, minne normaalisti itsemme sijoitamme työskennellessämme projektissa ja opetuksen tutkimuksessa.

Prosessinarratiivit – kertomukset prosessista

Läpi projektin olemme keränneet laajan valikoiman todistusaineistoa oppilaiden kommenteista liittyen heidän kokemuksiinsa Creative Connections -projektin opetusprosessista. Oppilaat saattoivat antaa selostuksen äänestään läpi teosten tuottamisen, keskustelussa taiteellisesta prosessista ja merkityksistä lopullisissa tuotoksissaan. Läpi koko prosessin kaikki projektissa mukana olleet oppilaat, opettajat ja tutkijat ovat koonneet oppilaiden kertomia mielipiteitä ja kokemuksia. Oppilaiden reflektoinnit ja kommentit koottiin haastattelujen, kyselyjen ja nettisivustolle jätettyjen kirjallisten kommenttien kautta. Myös joka koulusta koottujen luokkatilanteiden ja kouluympäristön videoiden, valokuvien ja keskusteluiden äänitysten muodossa. 

Kaikkien osallistujamaiden keräämä materiaali, koostuen sarjasta kommentteja, tarinoita oppilailta heidän prosessistaan Creative Connections -projektissa, tulevat olemaan erittäin tarpeellisia tutkimukselle ja tulevat esille tulevaisuudessa uudistuvalla projektin nettisivustolla. Nämä oppilaiden kommentit on järjestetty seuraaviin aihealueisiin projektia koskien:

• Pohdintaa/kommentteja omista töistä
• Pohdintaa/kommentteja taiteesta (havaintoja, lähestymistapoja, käsityksien muutoksia, jne)
• Pohdintaa/kommentteja kokemuksista Creative Connetions -projektista omassa koulussa
• Pohdintaa/kommentteja Euroopasta (Mitä oppilaat ajattelevat Euroopasta? Mitä heille tarkoittaa olla Euroopan kansalainen?)

 

Lähteet

Dubet, F. (2010). Mutacions institucionals i/o neoliberlisme? Quaderns d’Educaió continuada, 22, 105-121.

Ellsworth, E. (2005). Posiciones en la enseñanza. Diferencia, pedagogía y poder de la direccionalidad. Madrid: Akal.

Hargreaves, A. (1996-1997). A vueltas con la voz. Kikirikí. Cooperación educative, 42-43, 28-34.

Heath, S., Brooks, R., Cleaver, E. & Ireland E. (2009). Researching young people’s lives. London: Sage Publications.

Holland, Renold, Ross & Hillman (2010). Power, agency and participatory agendas: A critical exploration of young people’s engagement in participative qualitative research. Childhood, 17(3), 360–375.

Lerena, C. (1983). Reprimir y liberar: critica sociológica de la educación y de la cultura contemporáneas. Madrid: Akal.

Back, L. (2007). The Art of Listening. Oxford & Ne w York: Berg Publishers.

Thomson, P. (2008). Doing research with children and young people. London: Routledge.